Vihapuhekortti syrjäyttää rasistikortin

Viime aikoina on yleistynyt puhe ”vihapuheesta”. Vihapuhetta on
ruvettu etsimään ja löytämään niin julmettuja määriä, että vihapuhe
tuntuisi suorastaan muoti-ilmiöltä. Ainakin jos vihapuheväitteissä
sinänsä olisi
perää.

Asia on kuitenkin ongelmallisempi, koska merkittävin asiaan liittyvä
muutos keskustelukulttuurissa on puhe vihapuheesta itsessään.
Tyypillistä on se, että vihapuhekortti esitetään vihapuhetta itseään
mitenkään määrittelemättä. Tämä
ei sinänsä ole ongelma: toki sananvapauteen kuuluu oikeus leimata
vastakkaisia mielipiteitä vihapuheiksi yhtä lailla kuin höpönlöpöksikin.
Ongelma sen sijaan on se, että osassa keskustelua nämä vihapuheväitteet
on ruvettu ottamaan
vakavasti, ja vihapuheisiin on ruvettu suhtautumaan niinkuin johonkin,
mikä pitää lailla kieltää. Räikeimmillään väitetään, että vihapuheet
olisi jo lailla kielletty, vaikkei koko sanaa löydy laista.

Itse olen jonkin verran keskustelua seurattuani ja siihen itsekin
osallistuttuani päätynyt siihen johtopäätökseen, että vihapuhekortti on
syrjäyttämässä rasistikorttia.
Siinä missä jotkut ovat rationaalisten argumenttien loputtua
leimanneet poliittisten vastustajiensa mielipiteitä
rasismiksi (mikä lopettaa keskustelun periaatteella ”rasistille ei tarvitse perustella mitään”),
voidaan jatkossa vastaavat mielipiteet leimata vihapuheiksi.
Rasismikortti on kenties käytössä kulunut ja tilalle on tarvittu
jotain uutta. Myönnän, että usein kohdatessani ulkopuolisiin
kohdistuneita rasistisyytöksiä (ja aina kohdatessani itseeni
kohdistuneita sellaisia) on ensireaktioni ollut arvelu siitä, että
keskusteluun on taas vedetty
rasistikortti. Siihen turtuu. Nyt on hyvää vauhtia käymässä vastaavaa
vihapuhekortille; kun huomaan jonkun puhuvan vihapuheesta, on
ensireaktioni yleensä se, että puhuja ei vain osaa loogisesti kestävällä
tavalla vastata
keskustelussa esitettyihin argumentteihin ja alentuu siksi leimaamaan
kyseiset argumentit ”vihapuheeksi”.

Kehitys on kahdesta syystä valitettavaa. Toinen näistä liittyi
vihapuheen määrittelemättömyyteen. Vaikka rasistikorttiakin on usein
käytetty varsin huolettomasti, on rasismi kuitenkin asia, joka
periaatteessa on määriteltävissä.
Rasismi voidaan ymmärtää ideologiana, jolla perustellaan ihmisyksilöiden
syrjintää näiden rodun tai siihen rinnastuvan ominaisuuden perusteella.
Tiedän, että on olemassa muitakin määritelmiä, ja tiedän myös,
että kaikki rasismista huomauttelijat eivät ole esittäneet mitään
määritelmää. Kuitenkin laveakin määritelmä antoi mahdollisuuden arvioida
esitetyn rasismikortin tai rasismisyytöksen todenperäisyyttä ja
toisaalta puolustautua sitä
vastaan. Vihapuheelle en ole tällaista määritelmää nähnyt.

Vihapuheeksi olen kuullut kutsuttavan mm. viittauksia rikostilastoihin
tekijöiden kansallisuuden mukaan eriteltyinä, kannanottoja kotimaan
kaksikielisyyteen, huomautusta siitä että joissain pyhissä
kirjoituksissa kehotetaan
tappamaan vääräuskoisia, maahanmuuttopolitiikan kriittistä arvostelua ja
äärimmillään mitä tahansa keskustelua vain sillä perusteella, millä
foorumilla sitä on käyty. Uskon,
että näin lavea käyttö tulee johtamaan vihapuhekortin inflaatioon vielä
nopeammin kuin rasismikortin tapauksessa tapahtui. Kysymykseksi vain
jää, miten paljon vahinkoa ihmisoikeuksille kuten sananvapaudelle ehtii
tapahtua ennen
sitä.

Toinen syy valitettavuudelle liittyy sanan tarkoitukseen. Rasismikortti
kaikesta epäselvyydestään huolimatta piti ainakin pohjanaan rasismia,
epätoivottua poliittista ideologiaa. Vaikka hyväksynkin rasismin
olemassaolon
mielipiteenä siinä missä mitkä tahansa muutkin poliittiset mielipiteet,
en erityisesti pidä siitä. Vihan kohdalla tilanne on hieman toinen. Viha
on inhimillinen tunne ja vihapuhekorttiin liittyy ajatus siitä, että
tämä
inhimillinen tunne pitäisi saada tavalla tai toisella estettyä.
Tällaista en hyväksy. Inhimillisten tunteiden sääntely ei kuulu
täkäläiseen oikeusjärjestelmään, vaan jonnekin George Orwellin ja kumppaneiden
dystopioihin ajatusrikoksineen ja -poliiseineen.

Esimerkiksi minä voin sanoa, omatunto puhtaana ja vilpittömin mielin, että vihaan erittäin paljon Anders Breivikiä. Jos lausun tämän ajatuksen ääneen, se on puhetta ja koska siinä ilmennetään vihaa, se on kai
sitten vihapuhetta. Joidenkin mielestä on ilmeisesti väärin, että tällaisia tuntemuksia voitaisiin ääneen lausua.

Kyky tuntea vihaa kuuluu terveeseen ihmiseen. Samoin kuuluu kyky hallita
tätä vihaa. Mitään pahaa ei tapahdu sillä, että sitä vihaa tuo julki
sanallisesti ja samalla pidättäytyy väkivallasta ja jopa sellaisella
uhkaamisesta vihan
kohdetta vastaan. Voisin jopa väittää, että mahdollisuus ilmentää vihaansa sanallisesti vähentää tarvetta ilmentää sitä muilla tavoin, esimerkiksi juurikin väkivalloin.

Oma suhtautumiseni vihapuhekorttiin on hieman kaksijakoinen. Koska
vihapuhekortin esittäjä usein itse tuottaa (määritelmästä riippuen)
vihapuhetta kortin kohdetta vastaan, kasvaa halu kuitata
vihapuhekortti vihapuhekortilla joskus vastustamattomaksi. Toisaalta
tässä herkästi alentuu itsekin samalle tasolle muiden vihapuhekortin
käyttäjien kanssa, toisaalta tällä voi mahdollisesti edistää
vihapuhekortin inflaatiota ja
siten myös sen häviämistä.

OulaLintula
Perussuomalaiset Jämsä

Kansallismielinen sananvapausintoilija, hakee elantoa ratin takaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu