*

Oula Lintula — rehellisyys ja poliittinen tahto Sananvapauden, suomalaisten edun ja demokratian puolesta.

Ei pidä suostua pelkäämään

Aivan ensin ilmaisen valitteluni siitä, että aikataulullisista, taloudellisista ja perheeseen liittyvistä syistä en itse ehdi Helsinkiin itsenäisyyspäivänä. Seurailen kuitenkin tapahtumia sosiaalisen median kautta ja otan kantaa sitä mukaa kuin kannanottamista on.

Viime vuoden tapaan on arveltu, että itsenäisyyspäivänä on tulossa mahdollisesti väkivaltaisia mielenosoituksia.

Paljon huomiota keskittyy kansallismieliseen soihtukulkueeseen, jonka kimppuun hyökättiin väkivaltaisesti jo viime vuonna. Väkivaltainen äärijärjestö Antifa, anarkistinen Varisverkosto ja Vasemmistoliiton paikallinen järjestö (joka tosin teknisesti on puolueesta erillinen organisaatio) ovat organisoimassa mielenosoitusta, joka pyrkii häiritsemään soihtukulkuetta.

Nimellisesti nämä järjestöt käyttävät natsismin vastustusta keppihevosena; aiemmin päivällä on Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen tapahtuma, jota vastaan mielenosoituksen on tarkoitus alkaa, mutta sen jälkeen on tarkoitus siirtyä vastustamaan myös soihtukulkuetta, mitenkään ottamatta kantaa sen osallistujien poliittiseen kantaan.

Propaganda on kaksivaiheista: 1) natseilla ei ole ihmisoikeuksia ja 2) natseja ovat ne, jotka vasemmistolaiset päättävät natseiksi nimetä. Kun nämä kaksi yhdistetään, saavat mielenosoittajat riistettyä ihmisoikeudet mielivaltaisesti ihan keneltä tahansa. On valitettavaa, että 2-kohdan natsitteluun tai lievemmillään äärioikeistohaukkumiseen ovat lähteneet mukaan monet vakavastikin itsensä ottavat tiedotusvälineet.

On etukäteen ilmaistu pyrkimys siihen, että mielenosoitus olisi väkivallaton, mutta väkivaltaisten ääriliikkeiden historia valitettavasti osoittaa muuta. On jossain määrin huolestuttavaa, että jopa eduskuntapuolueen läheisjärjestö on aivan avoimesti järjestämässä tätä tapahtumaa yhdessä tällaisen porukan kanssa.

Tarkoitus on hyvin luultavasti saada rauhanomaiset kansallismieliset pelkäämään ja jäämään sen takia kotiin. Juuri tätä vastaan pitäisi nyt tolkun helsinkiläisten ja mahdollisuuksien mukaan kaukaisempienkin kansalaisten nousta. Pelolle ei pidä antaa valtaa, vaan olisi toivottavaa, että itsenäisyyttä arvostavat ihmiset osoittavat arvokkaalla käyttäymisellä, että ääriliikkeet eivät tässä maassa määrää, mihin tapahtumiin saa osallistua ja mihin ei.

Poliisi oletettavasti on paikalla suojelemassa kulkueen osallistujien ihmisoikeuksia. Epäilemättä monet vasemmistolaiset tulevat jälleen esittämään poliisille syytöksensä tästä. Se on kuitenkin vapaan yhteiskunnan hinta. Itsenäisyys on yhteinen asia, eikä sitä pidä jättää häiriköiden temmellyskentäksi.

Kaikesta huolimatta toivotan Suomelle arvokasta ja rauhallista 99-vuotispäivää.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

:)

612-soihtukulkueesta ja sitä edeltävistä mielensoitustapahtumista tuskin muodostuu mitään yleisiä kansanjuhlia tai itsenäisyyspäivän päätapahtumia vaikka niitä ei kukaan saapuisi paikan päälle vastustamaan - tolkun ihmisillä kun on muutakin tekemistä, kuin kuunnella tuulisella torilla jaarituksia "matuista" ja "islamisaation uhasta itsenäisyydellemme"...

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Juho, kyllä se vaan on niin, että vasemmistoanarkistit ne mahdolliset levottomuudet aiheuttavat, Turha heitä on puolustella ja huvittavinta on kutsua heitä "tolkun ihmisiksi"!

Ja pääjuhla lienee Linnan kutsut, eivät anarkistien riekkumiset, eivätkä 612 kulkueen liput eivätkä puheet.

Käyttäjän OlliNurmi kuva
Olli Nurmi

Tapahtumaa on organisoimassa tyyppi, joka juuri on syyllistynyt pahoinpitelyyn ja aiheuttanut ihmisen kuoleman kaatamalla tämän katuun niin, että uhri löi päänsä ja menehtyi myöhemmin. Siinä sinulle rauhanomaisuutta.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

>Poliisi oletettavasti on paikalla suojelemassa kulkueen osallistujien ihmisoikeuksia.

ooo

Toivottavasti poliisi tänä vuonna hallitsee tilanteen. Marssireitin varrelle pitää pystyttää maratoonien tapaan juottopöytiä. Tarjolla on kaljaa ja makkaraa. Valtio maksaa.
Halpaa ja turvallista.
Harva marssija tietää politiikasta mitään.

Toimituksen poiminnat